Kasvatus- ja koulutuslautakuntaan

Tänään olin siis ensimmäistä kertaa seuraamassa valtuuston kokousta varavaltuutettuna. Meinasin päästä oikein tositoimiin, mutta kyseisen pykälän kohdalla ei tullut äänestystä, joten olin ainoastaan varalla.

Kunnallisessa päätöksenteossahan aina silloin tällöin joku on jäävi jonkun käsiteltävän asian kohdalla. Niin kävi siis tänäänkin ja kaksi Tuusulan puolesta ry:n valtuutettua joutui poistumaan paikaltaan pykälän käsittelyn ajaksi. TuPulaiset ovat harvemmin jäävejä kuin esimerkiksi tänään valittu kunnanhallituksen puheenjohtaja. Valinta meni äänestykseen, joka tapahtui nimenhuutoäänestyksenä. Valitettavasti, sillä suljettu lippuäänestys olisi antanut jokaiselle mahdollisuuden äänestää omantuntonsa mukaan pelkäämättä ryhmäkurin palautusta.

Otsikon mukaiseen asiaan mennäkseni, olen tyytyväinen pääsystäni kasvatus- ja koulutuslautakuntaan. Siellä pääsen toteuttamaan vaalilupauksiani edes pieneltä osin, eli turvaamaan lasten ja nuorten mahdollisuuksia kehittyä omalta osaltaan tämän yhteiskunnan kehittäjiksi. Liian usein nuoria haukutaan milloin miksikin, tuntematta heidän olotilaansa. Uskon, että ollessani itse nuorempi, myös minä ja kaverini saimme ansiotonta arvonnousua hulttioasteikolla. Harvemmin kuitenkaan aiheesta, mutta myönnettäköön joskus aihetta olleen. Emme kuitenkaan tuhonneet mitään, mutta joukossa meno tuppaa joskus riehaantua.

Siitä tulikin mieleeni salibändiharjoitukset, joita seurasin jokin aika sitten. Eräs tulevaisuuden toivo ei millään tahtonut pysyä aloillaan pelivuoroaan odotellessa. Myös vaihdot ja loppuvenyttelyt menivät miten kuten. En tulkinnut hänen toimiaan uhmakkaaksi auktoriteetin (ohjaajan/valmentajan) vastustamiseksi. Pikemminkin kaverilla oli vain akku täynnä energiaa, eikä kyseinen harjoitussessio energiatasoa juurikaan laskenut. Täytyy vain ihailla ohjaajien pitkämielisyyttä, sillä näitä akkupaketteja oli kentällinen.

Nuorten harrastusten vetäjät, oli kyseessä mikä harrastus tahansa, ovat erinomaisen tärkeitä ihmisiä. He tekevät arvokasta työtä, josta ei varmasti pääse rahallisesti rikastumaan. Heidän toimintaansa ei saa ainakaan haitata kunnallisen päätösenteon toimesta. Tämä olkoon yksi monista asioista, joiden avulla yritän pitää vaalilupaukseni.

Hyvää loppuvuotta!

Vuosi vaihtui ja uusi alkoi taas Tuusulan kannalta vähemmän hyvillä uutisilla. No tarkemmat arviot yön jälkeen osoittivat Vaunukankaan koulun palon vauriot pienemmiksi kuin alkuun pelättiin. Hyvä niin, mutta jokin lasten ilotuliteleikeissä meni pahasti pieleen.

Lapsillahan ei oikeasti voi olla ilotulitteita, ellei joku täysi-ikäinen niitä hänelle anna. Käyttöohjeet ainakin olivat jääneet tajuamatta ja muutenkin touhu lienee karannut käsistä kuten muinainen mopo. Onneksi Ruotsinkylän mopoautolla liikkuneet ilotulittajat saivat roskiksen sammumaan, ennen paikalta poistumistaan. Olivat älypäät laittaneet koulun roskikseen paukkujaan ja saivat roskiksen kupeeseen reiän valtavan pamauksen saattelemana. Lähistön asukas oli nähnyt sammutuksen ja paikalta poistumisen.

Itse näin kyseisen astian jäädyttäessämme koulun kenttää sunnuntaina naapurin Kimmon ja koulun rehtorin Jukan kanssa. Siinä vettä letkusta roiskiessamme ehdimme jutustella koko joukon erinäisiä asioita. Viime keväisen kentän salaojituksen aikana jutustelu oli vähäisempää, koska istuin enimmän ajan traktorin ohjaimissa. Jokatapauksessa tuollaiset pienimuotoiset talkoohommat tarjoavat mahdollisuuksia monenlaiseen kommunikointiin sekä vanhempien, että koulun edustajien välillä.

Ehkä tärkein hyvän mielen tuoja molemmissa tapauksissa oli se, että tunsi tekevänsä jotakin konkreettista oman kylän koulun oppilaiden hyväksi. Lapsiin ja nuoriin satsaaminen on aina kannattavaa toimintaa. Se maksaa vaivan näön moninkertaisesti takaisin. Ehkä vältymme jatkossa enemmiltä ilotuliteuutisilta?