Joulu on taas

Onpahan taas hetki vierähtänyt tässä tekstin teon odottelussa. Flunssakin kävi vierailulla ja viikon verran Ruotsinkylän koulun kentän jäädytyspuuhissa. Nyt sitten istun vaimon joululahjaläppärin ääressä ja kokeilen sen toimintaa.

Tuo loppusyksy oli kiireinen töidenkin suhteen ja viimeisen hopun teki tuo jäänteko. Soitin kuntaan pakkasten alkaessa ja kyselin kentän jäädytyksestä. Vastauksena oli, että Ruotsinkylään tullaan ensi vuonna. Pakkasista ei ensi vuonna ole varmuutta, joten yhteys rehtoriin, joka järjesti pääsyn vesipisteeseen. Kolmosluokan vanhemmille sähköpostia ja sieltä löytyi Ari ja Juha kaveriksi palelemaan. Myös naapurin Tomi kävi yhtenä iltana letkua pitelemässä. Arin kanssa sitten ulkoilimme enemmän.

Ensimmäisenä iltana taistelimme letkun ja suuttimen kanssa. Edellisen käyttäjän jäljiltä paksumpi letku oli laskostettu kurtuille, joista yksi alkoikin heti vuotamaan. Muutama metri letkua lyhemmäksi ja vuoto korjaantui, tosin suutin ehti sillävälin jäätyä. Se siis todettiin turhaksi kyseisellä pakkaslukemalla -20 astetta Celsiusta. Rekkakuskit jäällä lukemiin emme siis yltäneet, vaikka heidänkin toimistaan jutustelimme.

Siispä kasteltuamme ensin toisemme laitteiston hienosäädön kanssa, saimme kasteltua kentän epätasaisen pintakerroksen. Konevoimaa ei siihen hätään ehditty sulattamaan ja miesvoimaa ei ollut tarpeeeksi, vaikka pari kolmosluokkalaista kenttää haravoikin risuista puhtaaksi. Kuusi tuntia sinä iltana meni kylmyys tunki ytimiin saakka. Seuraavan illan vastaavan urakan jälkeen tuntuikin, ettei tässä lämpene enää ennen kesää.

Paria iltaa lumisateen vuoksi lukuunottamatta viikko siinä meni ahertaessa ja termospullo glögeineen oli tosi tärkeä varuste. Viimeinen huki tällä erää oli tiistaina. Lumikuuro hieman viivästytti, koska kola täytyi kaivaa esiin ja lumet kolata pois. Alkukolauksen tein tosin traktorilla, jonka kerkesin viedä kotiin käydessäni toivottamassa perheelle hyvää matkaa mummolaan joulun viettoon. Kasin aikaan tuumasimme Arin kanssa, että luonto hoitakoon lopun ja painuimme kotiin.

Pientä lohtua työhömme toi kentällä aloittaessamme luistelemassa olleiden poikien kehut jään tasaisuudesta. Olivat käyneet Riihikallion kenttää kokeilemassa ja todenneet sen muhkuraiseksi. Arilla oli asiaan järkeenkäyvä selitys, Ruotsinkylässä on vaan paremmat jäädyttäjät! Ja vaikka miten yritimme tehdä ihan tavallista jäätä, pukkasi priimaa tulemaan.

Pistin keskiviikkona vielä sairasvuoteelta viesti kuntaan kentän auraamisesta, koska en itse kyennyt. Tuloksena kenttä oli vielä eilen auraamatta, joten huomenna tämä pikavisiitti savossa päättyy ja suuntaan kotia kohti vielä hetkeksi jäälle. Nyt on aika käydä äitini loihtiman aterian kimppuun ja viettää vielä hetki aikaa, mitä Juha-Pekan pakettiin Löytösenkin oli löydettävä.